syntynyt 28.12.2006

BALT rus ch + Margman Torsten

Sch2, Kkl 1a, 5 x VA B 0/0

Emberon´s Alli

BH, SG, A 0/0 Selkä ok


Käytiin näyttelemässä

Betty Boop, Bonita ja Bonanza tekivät näyttelydebyyttinsä viikonloppuna Karjaalla. Kaikki kolme saivat arvosanan L+, eli erittäin lupaava :) Erityisesti Niitti esiintyi edukseen sijoittuen luokassaan toiseksi. Betsy ja Eppu eivät aluksi oikein olleet kärryillä siitä mitä kehässä pitäisi tehdä, (Betsy pyrki tapansa mukaan jäljestämään) mutta molemmat paransivat esiintymistään loppua kohden. Harjoittelemaan oli lähdetty, sekä koirien, että esittäjien esiintymistä - tavoite tuli mielestäni hyvin täytettyä. Otettiin myös seisotuskuvia koirista, kiitos Tompalle asettelusta. Kuvia

BONANZA



BONITA



BETTY BOOP

Betty Boop

"Betsy" on ollut kotona kasvamassa toistaiseksi ja edelleen etsimme sille omaa laumaa. Tyttöä on totutettu erilaisiin ympäristöihin ja touhuihin, ja hyvin sopeutuvainen pentu on. Pääsiäisen Betsy vietti Jonnan kanssa Lapissa ja nautti suuresti kun sai telmiä lumessa.

Ensimäiset jäljet on tehty ja hyvältä näyttää, Betsy käyttää nenäänsä hyvin luontaisesti. Rakenteeltaan tyttö on voimakas, kehittynyt mielestäni lupaavasti siinäkin suhteessa.

Betty Boopin tiedot koiranetissä
Uusia kuvia Betty Boopista

Soittele, niin kerron lisää...

Pojat löysivät kodit :)

Batman ja Borat muuttivat lauantaina uusiin koteihinsa - Batman Vaasaan ja Borat Poriin. Betty Boop etsii vielä aktiivista ja kokenutta isäntää tai emäntää...

Kiinnostuitko pentueesta?

Pennut ovat rekisteröityjä, tällä hetkellä kolme kertaa madotettuja, eläinlääkärin tarkastamia ja sirutettuja. Uroksilla on kivekset laskeutuneet. Hoito- ja ruokinta ohjeet annan kirjallisena ja pennun mukaan annan myös ruokapussin. Pidän mielelläni jatkossa yhteyttä kasvattieni omistajiin ja puoleeni voi kääntyä kaikissa koiraa koskevissa asioissa.

Ota rohkeasti yhteyttä puhelimitse, parhaiten minut tavoittaa neljän jälkeen. Kasvattajan esittely löytyy muuten tuolta vasemmasta reunasta, missä lukee Pia . Samasta paikasta löytyy Allin emännän Jonnan esittely. Ja lisää kuvia pennuista täällä...

Pennut



Tarkoitukseni oli alun perin kirjoitella tänne blogiin kaikenlaista säännöllisesti, pentujen kehityksestä, tapahtumista pentulaatikossa ja muuta sen sellaista... No tämän koplan kanssa on kyllä saanut aikansa kulumaan ihan muutoinkin :) Jos nyt vähän noista enkeleistä/pirulaisista kertoisin...Nyt kun tätä kirjoitan, pennut ovat kohta kymmen-viikkoisia ja Bonita ja Bonanza ovat jo muuttaneet omiin koteihinsa.

Kokonaisuutenaan pentue on luonteiltaan melko tasainen, vaikka onhan jokaisella pennulla oma persoonallisuutensa. Pennut ovat reippaita, avoimia, rohkeita ja sellaisia riiviöitä, kun nyt koiranpentujen pitääkin olla. Tässä vaiheessa pennut alkavat jo pikkuhiljaa uskoa, että ihmiset eivät ole puruleluja (paitsi aamuisin, jolloin kaikki liikkuva on naskalien kohteena), huonekalujen kanssa on vielä vähän tekemistä. Leluilla nämä kakarat leikkivät tosi mielellään ja kiinnostuksen herättäminen on helppoa, eli saalistavat palloja, rättejä sun muuta, mihin nyt keksimmekin niiden taistelutahtoa suunnata (jalkojen, käsien, kenkien sijaan). Ahneuden ovat perineet äidiltään täysmääräisenä (Alli on ahnein tuntemani koira) ja ruuan tarjoileminen siististi onkin tällä hetkellä melkoinen taitolaji.

BORAT


Borat etsii vielä kotia. Luonteeltaan Borat on pennuista ehkä itsenäisin suhteessa muuhun laumaan. Se viihtyy myös yksin leikkien ja on leikeissään sinnikäs ja taistelutahtoinen. Siskosten välisiin kärhämiin se osallistuu hieman harvemmin kun muut pennut. Ihmisten kanssa Borat seurustelee hyvin mielellään ja kun vähän väsyttää on mukava kiivetä lattialla istuvan syliin hellittäväksi. Borat on hieman rauhallisempi, kuin veljensä ja siskonsa, suuria eroja ei siinä suhteessa silti tunnu olevan.





BATMAN
Batman on myös vielä vapaana. Batman on pentu, joka aina on joka paikassa ensimmäisenä, näin on ollut ihan "alusta" asti. Nimi kuvaa niin ulkonäköä, kuin käytöstä. Batman leikkii hyvin mielellään ihmisten kanssa ja se on helppo innostaa mukaan touhuamaan (välillä, kun saisi sen innostettua jonnekin muualle, varsinkin kun yrittää mopata lattioita). Poika on utelias, ahne ja sitä ei tunnu mitkään esteet pidättelevän.




BETTY BOOP
Betty Boop on tempperamenttinen ja voimakastahtoinen tyttö, jossa asuu enkeli ja pirulainen samassa paketissa. Betty Boop on ollut syntymästään asti hyvin äänekäs pentu, mutta äänenkäyttö on väen vähetessä selvästi vähentynyt. Edelleenkin neiti kyllä tehostaa haukkumalla, kun haluaa jotakin, -ruokaa, leikkikaveria tai muuten vaan saada tahtonsa läpi. Pennulla on suuri halu saalistaa ja taistella, mutta on oppinut todella hyvin myös rauhottumaan ja levätessään on varsinainen Rento-Regina.

Betty Boop etsii pitkällä tähtäimellä aktiivista ja yhteistyökykyistä kotia erityisehdoin. Pirkko(-täti) on vasta hieman yli vuoden vanha ja hieman epäilen omia resurssejani viedä kahta nuorta koiraa täysipainoisesti eteenpäin. Siksi olisi Betty Boopin kannalta paras, kun sille löytyisi paikka osaavan harrastajan luota viimeistään kun se on saavuttanut "kouluiän" :)



BONANZA
Pentueen pusupoika Bonaza, nykyisin tunnettu Eppuna, on kotiutunut erinomaisesti harrastavaan lapsi- ja koiraperheeseen Tampereelle





BONITA

Bonita jätti pentulaatikon ensimmäisenä ja muutti Mikkeliin jo hieman yli 7-viikkoisena. Bonita meni kokeneelle kasvattajalle sijoitukseen, joten maltoimme luopua pikku kaunottaresta vähän aikaisemmin. Tytön pitkä kotimatka sujui hyvin ja neiti on uudessa kodissaan saanut nimen Niitti. Nimi viittaa kuulemma sen luonteeseen ;)

Pennut -ensimmäiset viikot


Allin synnytys käynnistyi 61 päivää "parhaasta" astutuksesta. Ensisynnyttäjän ensimmäisen pennun saaminen maailmaan oli hieman työlästä, mutta sujui lopulta kuitenkin hyvin. Tyttöpentu, myöhemmin Betty Boopiksi nimetty, kihara ja kiukkuinen kakara, osoitti äänekkäät taipumuksensa heti kun sai päänsä pihalle. Seuraavat neljä pentua tupsahtelivatkin sitten maailmaan helposti ja tasaisin väliajoin. Pennut olivat syntyessään melko suuria 610 - 670g, tytöt poikia hieman suurempia. Kaikki pennut syntyivät elinvoimaisina ja ovat kasvaneet ja kehittyneet tasaisesti. Alli on äärimmäisen siisti narttu ja ensimmäisinä viikkoina ei kasvattajan apua pentulaatikossa juurikaan tarvittu.

pentueen vanhemmista ja suvusta...

Lähettäjä Emberon's B 2...

Alli on terveydeltään ja luonteeltaan hyvin lähellä sitä, mitä kasvatustyölläni tavoittelen.

Allin kanssa on harrastettu suojelua ja tavoitteena on koulutustunnus ja jalostustarkastus ensi kesänä. Koulutus on edennyt hyvin, koira on periaatteessa valmis kisoihin, ohjaaja ei vielä ole. Luonteeltaan Alli on temperamenttinen, helposti innostettavissa oleva koira. Alli on kaksiviettinen, joskin saalispainotteinen koira. Sillä on hyvä, täysi puruote ja selkeät vietti-alueet. Suojelu-osuudessa, kuten kaikissa muissakin osa-alueissa tekemistä on vielä hallinnan ja rutiinien kanssa. Lähinnä nämä puutteet ovat ohjaajan kokemattomuudesta johtuvia. Alli oppii kuitenkin asiat nopeasti ja suorittaa vaaditut asiat iloisesti, kunhan siltä osaa vaatia ja kunhan se tietää mitä vaaditaan. Asia mistä olen erityisen onnellinen, on että alli on perinyt samat luontaiset ominaisuudet jäljestykseen, kun sen emällä on.

Näyttelyitä harrastetaan vielä ainakin kerran, pitäisi hakea V ja jalostustarkastus. Rakenteeltaan Alli on mielestäni erittäin hyvä saksanpaimenkoira, joskaan se ei tule tappelemaan päänäyttelyn kärkisijoista. Allilla on hyvä kokonaisrakenne ja se liikkuu hyvin.

Olen kokonaisuudessaan tyytyväinen A-pentueeseeni, niin luonteiden, terveyden kuin rakenteidenkin osalta. Kaikki kahdeksan pentua on kuvattu, muutama on kuvannut lonkkakuvauksen yhteydessä myös selän, terveitä ovat siinä vaiheessa olleet. Tosin täytyy sanoa, että selkäongelmat, ellei ole rakenteellisesta epämuodostumista kyse, ilmenevät yleensä vasta myöhemmällä iällä. Yhdellä A-pentueen uroksista on yläpurenta ja yhdellä nartulla on väärän asentoinen kulma-hammas (maitohammas jäänyt pysyvän hampaan tielle, eikä sitä ajoissa poistettu). Pentueen ollessa kolmevuotias tein "terveyskyselyn" kasvattieni omistajille, ja muiltakaan osin ei terveysongelmia ole ilmennyt.

Allin emä Solholmens Ådiva on osoittautunut erinomaiseksi periyttäjäksi, niin terveyden, luonteiden kuin rakenteenkin osalta. Myös Diivan emä Solholmens Verena oli hyvin periyttänyt narttu, kuten myös sen Emän emä Solholmens Norma. Solholmens N-pentueessa oli muitakin hyvin periyttäneitä koiria ja omassa A-pentueessani onkin kertaus tähän pentueeseen. Olen saanut mielettömän määrän oppia ja tietoa Tuula Kankkoselta (Kennel Solholmens), ja tärkein asia mitä Tuula on saanut päähäni iskostettua on ymmärrys emän ja emälinjojen (ja näiden tuntemisen) tärkeydestä koiran jalostuksessa.

Olen katsellut Torstenia ja sen esiintymistä jo nuoresta asti kiinnostuksella, kun sitä on esitetty Suomessa näyttelyissä. Lopullisesti minut on vakuuttanut juuri se, että se on kehittynyt ja esiintynyt eduksensa joka kerta. Torsten on myös pärjännyt hyvin Baltiassa, Venäjällä ja Saksassa (Koira on Virolainen) ja suorittanut rohkeuskokeen aina hyvin, myös Suomessa. Torstenin harjoituksia en tietenkään ole voinut seurata, mutta vaikutelma, mikä minulle sen luonteesta on syntynyt, on että se on rauhallinen, hyvähermoinen, rohkea koira. Tällä hetkellä Torsten on siitoslainassa Saksassa.

Torstenilla on vielä kovin nuoria jälkeläisiä, kuusi koiraa on vasta kuvattu Virossa, nämä ovat olleet a-b ja etupäät 0. Suomessa Kennel Sykkeen on myös käyttänyt Torstenia ja heidän pentunsa on välikuvattu terveeksi. Kasvattaja kertoi myös pitävänsä koirien luonteista. Torstenin emä, Margman Gloria on hyvästä pentueesta, jossa useampi koira on osoittautunut hyväksi periyttäjäksi.

Rakenteellisesti hain Torstenilta oikeaa keskikokoa (Torsten on keskikokoinen, mutta vahvaluustoinen) sekä yleistä rakenteen harmoniaa ja korrektiutta.

Linkki kuviin.

Ei olla oikein ehditty päivittelemään blogia mutta tässä nyt ainakin linkki pentujen nettialbumiin. :)
Albumiin tästä.

Blogi!

Täällä tulemme kertomaan Emberon's B-pentujen kehityksestä sanoin ja kuvin :)


Pentue on syntynyt 28.12.2006, 3 urosta ja 2 narttua. Pennut asustelevat vielä Kristiinankaupungissa ja luovutetaan uusiin harrastuksesta kiinnostuneisiin koteihin alkaen viikolla 7-8. 2007. Pennut luovutetaan luonnollisesti rekisteröityinä, madotettuina ja eläinlääkärin tarkistamina.

Emänä:

Emberon´s Alli SG A 0/0 Selkä ok

Indexit: lonkat 107, kyynärät 101








Isänä



BALT rus ch, Sch2, Kkl 1a, 5 x VA

+ Margman Torsten B 0/0

Indexit: lonkat 82 (SAKSA), DNA testattu






Pentujen sukutaulu